Mayrakoiraliitto.fi käyttää evästeitä parantaakseen sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista.

Palkitut

Tähtiajuri säännöt

Tähtiajurin arvo myönnetään koiralle, joka on ajanut kolmella eri ajoeläimellä MÄAJ-1 palkinnon, joista vähintään yksi tulos on sulalta keliltä ja yksi lumikeliltä. Yhden tuloksen tulee olla kunniapalkinnon arvoinen. Tuloksiksi hyväksytään ainoastaan ne tulokset, joissa kokeen ajoeläin on nähty. Ennen Tähtiajurin arvon myöntämistä koiralla tulee olla FIN KVA-A titteli myönnettynä.

Tuloksissa huomioidaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa saavutetut tulokset.

Tähtiajurin arvosta ei tule merkintää koiran rekisterikirjaan. Koiran omistaja lähettää ajotoimikunnan nimeämälle henkilölle vapaamuotoisenhakemuksen Tähtiajurin arvosta, ja liittää mukaan kopiot koiran Tähtiajurin arvoon oikeuttavista koirakohtaisista pöytäkirjoista. Mäyräkoiraliiton hallitus hyväksyy Tähtiajurin arvot.

Tähtiajurin arvot myönnetään kerran vuodessa, ajokauden jälkeen. Tuloksissa huomioidaan 2002 vuonna voimaan tulleilla ja sen jälkeisillä säännöillä ajetut tulokset (2003 vuonna tuli peura sallituksi ajoeläimeksi). Tähtiajurin arvoa anottaessa koiran on oltava elossa.

Koiran omistajien tulee olla Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n jäseniä. Koiran pitää olla Suomen Kennelliiton rekisteröimä mäyräkoira.

Kunniapuheenjohtajiksi kutsutut

Timo Hänninen 2021-
Lea Suutari 2020-2021
Krister Mattsson 2017-2019
Jaakko Virintie 2003-2016

Säännöt

Suomen Mäyräkoiraliiton kunniapuheenjohtajaksi liittokokous voi kutsua henkilön, joka erityisen ansiokkaasti, tuloksekkaasti ja pitkäaikaisesti on tukenut liiton tarkoituksen toteutumista. Liitolla voi olla yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Esityksen kunniapuheenjohtajan kutsumisesta tekee hallitus. 

Palkitut

pdfMyönnetyt ansiomerkit ja kunniaviirit

Säännöt

  1. Tunnuksena Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n hyväksy suoritetusta ansiokkaasta työstä tai liiton päämääriä edistävästä muusta toiminnasta voidaan myöntää Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n ansiomerkki, joka on pronssinen, hopeinen tai kultainen.
  2. Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viiden (5) viimeisen vuoden ajan ollut liiton jäsen ja on toiminut aktiivisesti lähinnä SML - FTK:n jäsenyhdistyksen piirissä ja sen hyväksi erilaisissa tehtävissä.
  3. Hopeinen ansiomerkki edellyttää vähintään kymmenen (10) vuoden jäsenyyttä SML - FTK:ssa ja ansiokasta toimintaa liiton luottamustehtävissä, jäsen yhdistyksen johtoelimissä tms.
  4. Kultainen ansiomerkki edellyttää vähintään kahdenkymmenen (20) vuoden jäsenyyttä SML - FTK:ssa. Se voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut pitkäaikaisesti ja erityisen ansiokkaasti ja menestyksellisesti liiton päämääriä palvelevissa luottamuselimissä ja -tehtävissä.
  5. Ansiomerkin myöntää liiton hallitus. Esitysoikeus ansiomerkin myöntämiseen on liiton hallituksen jäsenillä ja SML - FTK:n jäsenyhdistysten hallituksilla.
  6. Esityksessä on mainittava henkilön täydellinen nimi, syntymäaika, postiosoite ja ansiot.
  7. Ansiomerkkien jako pyritään suorittamaan juhlallisesti ja mikäli mahdollista liiton yleisen kokouksen tai jäsenyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä.
  8. Ansiomerkkien saajista pidetään SML - FTK:n hallituksen toimesta luetteloa, josta käy ilmi saajan nimi, ansiomerkin laatu ja myöntämispäivä.
  9. Nämä säännöt on vahvistettu Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n hallituksen kokouksessa 31.12.2004

Suomen Mäyräkoiraliitton Kunniaviiri

Rotujärjestön 30. toimintavuotena 1977 Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry hankki viirin, joka voidaan jakaa tunnustuksena, tervehdyksenä tai onnitteluna seuraavien sääntöjen mukaan:

Säännöt

  1. Kunniaviiri voidaan osoittaa henkilölle tai yhteisölle
  2. Kunniaviirin myöntää SML - FTK:n hallitus
    • SML - FTK:n hallituksen jäsenen tai rekisteröidyn jäsenyhdistyksen hallituksen kirjallisen ja riittävästi perustellun esityksen johdosta.
  3. A. Kunniaviiri voidaan myöntää henkilölle, joka
    1. on ollut vähintään 15 vuoden ajan SML - FTK:n jäsen sekä on osallistunut merkittävällä tavalla SML - FTK:n järjestötyöhän rotujärjestön tai sen jäsenyhdistyksen johtoelimissä tai luottamustoimissa,
      tai
    2. on suorittanut ansiokkaita tutkimuksia mäyräkoiran jalostuksen hyväksi tai on saavuttanut erinomaisia tuloksia mäyräkoiran kasvattajana riittävän pitkän kasvatustyön aikana,
      tai
    3. on muutoin erittäin merkittävästi tukenut SML - FTK:n toimintaa ja sen tarkoitusperiä.
    B. Kunniaviiri voidaan myöntää yhteisölle
    1. tunnustuksena SML - FTK:n hyväksi tapahtuneesta ansiokkaasta toiminnasta tai SML - FTK:n tai sen jäsenyhdistyksen työn merkittävästä tukemisesta,
    2. tervehdyksenä tai onnitteluna SML - FTK:n hallituksen harkinnan mukaisesti.
  4. Esitykset viirin myöntämisestä on toimitettava SML - FTK:n hallitukselle vuosittain elokuun loppuun mennessä. Viirit jaetaan liiton syyskokouksessa tai hallituksen harkinnan perusteella jonkin muun tapahtuman tai tervehdyskäynnin yhteydessä.
  5. Kunniaviirin arvon säilyttämiseksi noudatettakoon sen myöntämiseen riittävän tarkkaa harkintaa, jota edeltää perusteellinen selvitys kysymykseen liittyvistä näkökohdista.
  6. Nämä säännöt on vahvistettu SML - FTK:n hallituksen kokouksessa 17. päivänä syyskuuta 1977, eikä niitä voi muuttaa kuin yhdistyksen kokouksen päätöksellä.

Palkitut

pdfVuoden Junior Handler - palkitut

Säännöt

Palkinto tullaan jakamaan ensimmäisen kerran vuonna 2008 vuoden 2007 tulosten perusteella.

Tulosten tulee olla saavutettu junior handler -kilpailussa mäyräkoiraa esittämällä kansainvälisissä tai kaikkien rotujen näyttelyissä. Palkintoa tulee hakea kirjallisesti ja se jaetaan samassa tilaisuudessa kuin Vuoden mäyräkoira -arvonimet sekä käyttöjalostuspalkinnot.

Pistetaulukko:

Kansainvälinen näyttely   Kaikkien rotujen näyttely
1. 14 pistettä
2. 10 pistettä
3. 8 pistettä
4. 6 pistettä
5. 4 pistettä
 
1. 12 pistettä
2. 8 pistettä
3. 6 pistettä
4. 4 pistettä
5. 2 pistettä

Lisäpisteitä saa osallistujamäärän mukaan seuraavasti:

yli 10 kilpailijaa +1 piste
yli 20 kilpailijaa +2 pistettä
yli 30 kilpailijaa +3 pistettä
jne.  

Osallistujamäärä tarkoittaa saman ikäluokan (10-13 / 14-17) osallistujien lukumäärää.

Lisäpisteitä saa myös seuraavista saavutuksista:

SM-osakilpailuvoitto +1 piste
Piirinmestaruus +1 piste
Päivän paras (1/1) +1 piste

Anomisohje

Lähetä lista kalenterivuoden aikana mäyräkoiraa esittämällä saavuttamistasi pisteisiin oikeuttavista tuloksista yllämainittuun osoitteeseen.

Palkinto jaetaan pitkäkarvaisille mäyräkoiranartuille ja sen on lahjoittanut 29.10.1984 Zidy Munsterhielm-Ehnberg.

Palkitut

pdfZekiwa Memory of Brandyn jalostuspalkinto - palkitut

Säännöt

  1. Koiran omistajien tulee olla Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n jäseniä. Koiran pitää olla Suomen Kennelliiton rekisteröimä mäyräkoira.
  2. Narttu saa kilpailla vähintään kolmella jälkeläisellä, joilla on vuoden aikana alla olevan taulukon mukaan pisteitä antava koetulos ja vähintään erittäin hyvä (1 palkinto) lausunto näyttelystä (JUN, NUO, AVO, KÄY)
  3. Pistetaulukko
 Pisteet   MÄAJ   LUT   MEJÄ  Näyttely
 4    A      
 3  1 B   VOI1 CACIB
 2  2 C VOI2 / AVO1  ERI (vanha serti ja SA)
 1  3 D VOI3 / AVO2  EH (laatu 1)

 

Kunkin jälkeläisen kohdalla huomioidaan korkeimman pistemäärän antava koe- ja näyttelytulos.

Jos kahdella tai useammalla palkinnosta kilpailevalla nartulla on sama pistemäärä, kiinnityksen saa se narttu, jonka jälkeläisillä on eniten luolakokeista saatuja pisteitä.

  1. Palkinnon saa omakseen nartun omistaja, jonka nartulla on neljä (4) kiinnitystä vähintään kymmenellä (10) jälkeläisellä..
  2. Nartun omistajan tulee itse anoa palkintoa SML:n hallitukselta tammikuun aikana.
  3. Palkinto jaetaan SML-FTK:n vuosikokouksessa.
  4. Sen lisäksi mitä näissä säännöissä on määrätty, SML:n hallituksella on lopullinen päätäntävalta palkinnon jakoon liittyvissä asioissa.
  5. Nartun omistaja kaiverruttaa palkintoon omalla kustannuksellaan vuosiluvun, koiran nimen ja rekisterinumeron.

Anomisohje

Lähetä anomusta varten koiran virallinen nimi ja rekisterinumero, koiran omistajan/omistajien nimet ja paikkakunnat.  Ilmoita myös, mitä palkintoa haet. Anomus on jätettävä tammikuun loppuun mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Palkitut

pdfKultaiset Käyttöjalostuspalkinnot
pdfHopeiset Käyttöjalostuspalkinnot
pdfPronssiset Käyttöjalostuspalkinnot

Tarkoitus

Palkinnon tarkoitus on edistää hyvän ulkomuodon omaavien, metsästysominaisuuksiltaankorkealuokkaisten mäyräkoirien jalostustyötä.

Palkinto annetaan koirille, jotka ovatosoittaneet periyttävänsä yllämainittuja ominaisuuksia. Palkinto jaetaan kultaisena, hopeisena tai pronssisena. Koiralle anotaan aina senjälkeläisten saavuttamien tulosten edellyttämää korkeinta mahdollista palkintoa. Koira,joka on aikaisemmin saavuttanut alemman palkinnon, voi myöhemmin saavuttaakorkeamman palkinnon.

Palkinto jaetaan SML – FTK:n vuosikokouksessa koiran omistajan anomuksesta. Anomus on jätettävä määräaikaan mennessä hallitukselle ja siinä on lueteltavapalkintoon oikeuttavat jälkeläiset, niiden suoritukset ja suoritusten päivämäärät.

Palkintoa anovan koiran ja omistajan vaatimukset

Koiran omistajien tulee olla Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n jäseniä. Koiran pitää olla Suomen Kennelliiton rekisteröimä mäyräkoira. Vain Suomessa ja Pohjoismaissa saavutetut tulokset hyväksytään. Koiralla, jolle palkintoa haetaan, on oltava näyttelystä vähintään laatuarvosana T (=tyydyttävä).

Pisteitten ansaintataulukko

Pisteiden laskennassa huomioidaan vain koiran ensimmäisen polven jälkeläiset. Kyseisen jälkeläisen tulee olla saanut näyttelyssä vähintään arvosana H (=hyvä). Yksittäisen jälkeläisen maksimipistemäärä on 12 pistettä. Yksittäisen jälkeläisen kohdallahuomioidaan varsinaisista käyttöjalostustuloksista vain yhden koelajin tulokset. Jos koiran pisteisiin tuodaan yksikin sen ulkomainen jälkeläinen, niin koiran jälkeläismäärään lisätään pentueen jälkeläismäärä. Jos pisteisiin ei tarjota ulkomaisiajälkeläisiä, ulkomaisia pentueita ei tarvitse huomioida.

Pistemäärä   LUT   MEJÄ   MÄAJ   LUME   VAHI   VERI   PIKA   Muut
8 A  VOI1   MÄAJ1   LUME1     VERI1    
5 B  VOI2   MÄAJ2    VAHI1   VERI2  PIKA1    
3  C   VOI3 & AVO1   MÄAJ3       VERI3     
1 D  AVOI2 & AVO3             
 Lisäpisteet                Huomioi rajoitukset
1 piste               EH, kts rajoitus 1.
1 piste               ERI ilman SA:ta (2011 lähtien). Kts Rajoitus 1 & 4 
1 piste               Hyväksytty LT-tulos. Kts rajoitus 2.
2 pistettä               ERI (31.12.2010 asti). Kts Rajoitus 1 & 4
2 pistettä               ERI+SA (2011 lähtien). Kts Rajoitus 1 & 4
2 pistettä  KVA-L  JVA  KVA-A   KVA-M   KVA-J   KVA-V     
Tulevaisuus               Huomioi rajoitukset
3 pistettä               Uudet kj-lajitulokset. Kts rajoitus 3

 

Rajoitus 1. Näyttelytulos huomioidaan vain, kun se saavutettu koiran ollessa vähintään15 kk vanha ja koira on saanut varsinaisia käyttöjalostuspisteitä vähintään 3p.

Rajoitus 2. Koira saavuttaa hyväksytyn LT-tuloksen, kun loppupisteet ovat vähintään +75ja koira on saanut vähintään +1 terävyydestä, hermorakenteesta, luoksepäästävyydestä ja laukauspelottomuudesta. Käyttötulosten pisteiden maksimimäärä on 10p. Luonnetestinlisäpiste voidaan huomioida vain, kun koira ei ole käyttökoemuodon valio.

Rajoitus 3. Säännön voimaantulon jälkeen hyväksytään ne uusien käyttötuloslajientulokset, joista koira saa FI MVA-arvoon tarvittavan koetuloksen yhdellä koesuorituksella.

Rajoitus 4. Näyttelysääntöuudistuksen takia näyttelytulokset 31.12.2010 asti ERI = 2p. Vuoden 2011 alusta ERI ilman SA:ta = 1p. ja ERI+SA=2p.

Koirien tavoitepistemäärä -taulukko

 
 Tavoitepistemäärä   Pronssi   Hopea   Kulta 

Uros, jälkeläisiä

Uros, max 36 jälkeläistä


Uros, yli 36 jälkeläistä


min 2 eri nartusta

36 p
max 6 jälk.

1 p per jälk.
max. kts Kaava 1

min 3 eri nartusta

72 p
max 12 jälk.

2 p per jälk.
max. kts Kaava 2

min 4 eri nartusta

108 p
max 18 jälk.

3 p per jälk.
max. kts Kaava 3

Narttu, jälkeläisiä

Narttu, max 18 jälkeläistä


Narttu, yli 18 jälkeläistä



 

18 p
max 3 jälkeläistä

 1 p per jälk
max. kts kaava 1


 

36 p
max 6 jälkeläistä

 2 p per jälk
max. kts kaava 2
 

min 2 eri urosta

54 p
max 9 jälkeläistä

3 p per jälk
max. kts kaava 3

Kun jälkeläisiä on uroksella yli 36 tai nartulla yli 18, lasketaan pisteisiin hyväksiluettavienjälkeläisten enimmäismäärä seuraavasti.

Kaava 1. Pronssiseen palkintoon jaetaan jälkeläisten määrä kuudella (6) ja pyöristetääntulos seuraavaan ylempään kokonaislukuun.

Kaava 2. Hopeiseen palkintoon jaetaan jälkeläisten määrä kolmella (3) ja pyöristetääntulos seuraavaan ylempään kokonaislukuun.

Kaava 3. Kultaiseen palkintoon jaetaan jälkeläisten määrä kahdella (2) ja pyöristetääntulos seuraavaan ylempään kokonaislukuun.Esim. pistevähimmäismäärästä ja jälkeläisten enimmäismäärästä.

 

Esim. pistevähimmäismäärästä ja jälkeläisten enimmäismäärästä

  Pronssi  Hopea Kulta
Narttu, 19 jälkeläistä   19 x 1p = 19 pistettä
19/6 = 3,167 => 4 jälk
 19 x 2p = 38 pistettä
19/3 = 6,333 => 7 jälk
 19 x 3p = 57 pistettä
19/2 = 9,5 => 10 jälk
Uros, 37 jälkeläistä 37 x 1p = 37 pistettä
37/6=6,167 => 7 jälk
 37 x 2p = 74 pistettä
37/3 = 12,333 => 13 jälk
 37 x 3p = 111 pistettä
37/2 = 18,5 => 19 jälk

Anomisohje

Lähetä anomusta varten koiran virallinen nimi ja rekisterinumero, koiran omistajan/omistajien nimet ja paikkakunnat. Ilmoita myös, mitä palkintoa haet. Jos haluat anomuksessa huomioitavan jälkeläisten muissa Pohjoismaissa saavutettavia tuloksia, mainitse niistä erikseen (jälkeläisen nimi ja tulos). Anomus on jätettävä tammikuun loppuun mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n 50. toimintavuotena 1997 ja sen jälkeen vuosittain SML:n vuosikokouksessa.

Palkitut

pdfVuoden mäyräkoirat

Säännöt

  1. Palkintoja on jaossa kolme kappaletta, yksi kullekin karvanlaadulle koosta riippumatta.
  2. Koiran omistajien tulee olla Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n jäseniä. Koiran pitää olla Suomen Kennelliiton rekisteröimä mäyräkoira.
  3. Sama koira voi saada palkinnon vain kerran haltuunsa vuodeksi, eikä sitä voi saada omakseen.
  4. SML pitää kirjaa palkinnon saanneista koirista. Palkinnon saajalle luovutetaan muistoksi kunniakirja.
  5. Palkinto annetaan koiralle,
  • joka on Suomen muotovalio
  • jolla on korkeimmat laatupisteet Suomessa käydyistä näyttelyistä
  • joka täyttää pääsyvaatimukset erikoiskantakirjaan
  • joka on PEVISA -määräysten mukaisesti tutkittu ja terve

Koiralla tulee olla näyttelykäyntejä vähintään kaksi (2) kutakin ikävuotta kohti ja kaikkiaan kymmenen (10) näyttelykäyntiä. Näyttelykäynneistä vähintään kaksi (2) tulee olla käyty palkinnon jakovuotta edeltävänä vuotena. Koiran tulee olla jalostustarkastettu joko tuloksella hyväksytty tai hyväksytty varauksin. Kilpailuun osallistuvilla koirilla tulee olla voimassa oleva virallinen silmätarkastus aina kyseessä olevan kilpailuvuoden viimeisenä päivänä (31.12.xxxx). Lausunnon tulee olla terve PEVISA:ssa olevien vaatimusten mukaan.

Koiran tulokset pisteytetään seuraavasti:

 CACIB/VARACACIB     400
 ERI+SA / SERT 350
 ERI ilman SA:ta 325
 EH 300 
 H 200
 T 100
HYL/0 0

Anomisohje

Lähetä anomusta varten koiran virallinen nimi ja rekisterinumero, koiran omistajan/omistajien nimet ja paikkakunnat, sekä jalostustarkastuksen päivämäärä ja paikkakunta. Ilmoita myös, mitä palkintoa haet. Anomus on jätettävä tammikuun loppuun mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 

Suomen Mäyräkoiraliitto jakaa vuosittain kiertopalkintoja jäsenilleen eri saavutuksista. Kaikkia palkintoja voit anoa vapaamuotoisella hakemuksella, joka toimitetaan postilla tai sähköpostitse.

Suomen Mäyräkoiraliiton vuosittain jaettavat kierto- ja käyttöjalostuspalkinnot koirille ( käyttöjalostuspalkinnot, Vuoden Mäyräkoira -kiertopalkinnot sekä Zekiwa Memory of Brandyn jalostuspalkinto sekä Tähtiajuri-palkinto ) jaetaan SML-FTK ry:n kevätliittokokouksen yhteydessä.

Käyttöjalostuspalkinnot, Vuoden Mäyräkoira–kiertopalkinnot, Zekiwa Memory of Brandyn jalostuspalkinto sekä Käyttömäyräkoiran urapalkinto ja Pienoismäyräkoirien käyttöurapalkinto hakemukset liitteineen on jätettävä 31.1.2024 mennessä ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai osoitteeseen Jaana Helin, Keinukuja 2, 05100 Röykkä. Ilmoittakaa hakemuksessa selvästi, mitä palkintoa olette hakemassa.

Tähtiajuri-hakemukset toimitetaan 29.2.2024 mennessä osoitteella Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Vuoden Junior handler -hakemukset toimitetaan 31.1.2024 mennessä osoitteella emmi.savolainen@mayrakoiraliitto.fi .

Ilmoittakaa hakemuksessanne myös, jos päätöksen palkinnon myöntämisestä voi lähettää sähköpostitse

Kiertopalkinnot jaetaan SML:n liittokokouksen yhteydessä. Katso tarkemmat hakuohjeet palkintokohtaisilta osiolta.

 

 

Suomen Mäyräkoiraliiton oma tiedotuslehti Mäyräkoiramme – Våra Taxar -lehti ilmestyy neljästi vuodessa: maaliskuussa, kesäkuussa, lokakuussa ja joulukuussa. Lehden saa postitse noin 4000 liiton jäsentä ja sitä lukee vähintäänkin toinen mokoma lisää mäyräkoirista kiinnostuneita.

Mäyräkoiramme – Våra Taxar julkaistaan nelivärisenä.

2 203 204 201 21

Toimitus-tiimi

SML:n jäsenyhdistyksillä on myös omia tiedotuslehtiä, jotka ilmestyvät 2-3 kertaa vuodessa, alueyhdistysten jäsenet saavat ne automaattisesti Mäyräkoiramme-lehden lisäksi. Mäyräkoiramme-lehti ja myös alueyhdistyksen tiedotuslehti lähetetään sinulle heti, kun olet liittynyt jäseneksi.

Mäyräkoiramme - Våra Taxar tehdään toimitus-tiimissä, johon kuuluvat

Päätoimittaja: Inari Kuisma

Toimituspäällikkö: Minna Kivimäki

Toimitussihteerit: Anna-Kaisa Kouvo ja Jutta Rissanen

Taitto: Reija Arestova

Lehdellä on lisäksi vakituisia avustajia, joita otetaan mielellään lisää monipuolista lehteä tekemään – otapa yhteyttä!

Materiaalin toimitus Mäyräkoiramme - Våra Taxar -lehteen

Kaikki Mäyräkoiramme –lehdelle tarkoitettu posti lähetetään toimitukseen sähköpostilla: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Aineiston on oltava perillä toimituksessa viimeistään ilmoitettuna aineistopäivänä, jotta se ehtii mukaan lehteen.

Aineiston jättöpäivä

Ilmestymisaika Aineiston jättöpäivä
Maaliskuu 31.1.
Kesäkuu 30.4.
Syyskuu 31.7.
Joulukuu 31.10.

Tekstit

lähetetään Word-tiedostona tai vastaavana (.doc, .txt, .rtf). Tekstitiedostojen sisällä ei saa olla kuvia, vaan kuvat on lähetettävä aina erillisinä tiedostoina.

Kuvat

toimitetaan sähköisenä siten, että resoluutio on vähintään 300 DPI lopullisessa koossaan 1:1. Tiedostomuoto voi olla jpg, eps tai tiff. Viivapiirrosten resoluution on oltava vähintään 600 DPI 1:1-koossa. Paperikuvien on oltava alkuperäisiä valokuvia, tulostetut kuvat eivät kelpaa.

Valmiit aineistot (mainokset yms.)

Valmiin aineiston toimittamista suosittelemme PDF-muodossa, fontit sisällytettyinä. Tarkista aina PDF-tiedoston oikeellisuus ennen aineiston lähettämistä. Aineiston sisältöön ei voida lehdessä tehdä muutoksia.

Valmistettavaan aineistoon on liitettävä kaikki ilmoitukseen tulevat kuvat ja logot. 

Käytettävät ohjelmat: Adobe Photoshop, Adobe InDesign, Adobe Illustrator

Värit: prosessivärit (CMYK)

Leikkausvara: 5 mm

Kuvat ja grafiikka: Korkearesoluutioisina CMYK-kuvina tallennettuna EPS-, TIFF- tai JPEG-formaattiin

Aineistojen toimitus ja lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Mediatiedot 2021

Mäyräkoiramme mediatiedot ladattavissa: pdfMäyräkoiramme Mediakortti

Ilmoitukset

IlmoitushinnatJäsenille Yrityksille
ja ei- jäsenille
1/1 sivu 130 €   350 €
1/2 sivu 80 €   180 €
1/4 sivu 65 €   140 €
Takasivu 180 €   420 €
Rivi-ilmoitus 4 € / rivi   -
Ilmoituskoot     
1/1 sivu 180 x 260 mm  
1/2 sivu 180 x 130 mm (vaaka)
1/2 sivu 90 x 260 mm (pysty)
1/4 sivu 180 x 60 mm (vaaka)
1/4 sivu 90 x 130 mm (pysty)
Takasivu 180 x 240 mm  

 

In Memoriam

Mustavalkoinen 30 €

Valiopalsta

Valiopalstalla julkaistaan kotimaisen ja kansainvälisen valionarvon saavuttaneet koirat kuvien kera. Valiopalsta on maksuton. Kuvan voi lähettää osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

 


Muista titteleistä saa halutessaan julkaista oman ilmoituksen, joka maksaa 5 euroa. maksu etukäteen ja kuitti mukaan. Sampo FI27 8000 1200 0572 15.

Valiopalstakuva julkaistaan kun ko. tiedot on nähtävillä KoiraNetissä.

Kaikki paitsi In Memorian ilmoitukset ovat 4-värisiä