Suomen Kennelliiton hallitus on kokouksessaan 06.10.2016 päättänyt, että se ei esitä Kennelliiton valtuustolle käsittelyyn otettavaksi Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n 22.09.2016 päivättyä jäsenaloitetta. Mäyräkoiraliiton valtuustoesitys koski koiran kauppaa ja jalostuskäyttöä koskevien vanhojen sopimusten voimassaoloajan pidentämistä ja ehdotettujen sopimuspohjien muotoilua. Kennelliiton hallituksen kanta valtuustoaloitteeseen perustuu siihen, että sopimusten voimassaoloaikaa on jo jatkettu ainakin vuoden 2018 loppuun saakka.
Suomen Mäyräkoiraliitto edellyttää yhä, että Kennelliitto jatkaa sopimusten valmistelua laajassa yhteistyössä eri tahojen kanssa ja vaatii tietoa siitä, mikä on sopimusuudistusasian tilanne tällä hetkellä ja miten Kennelliitto etenee asiassa jatkossa. Suomen Mäyräkoiraliitto ei asetu tukemaan Borderterrierikerho ry:n aloitetta vapaamuotoisista sopimuksista koiran myyntiä, ostoa tai sijoittamista koskien, sillä Mäyräkoiraliitto on yhteisesti kasvattajien ja mäyräkoirien omistajien järjestö ja kaikkien jäsentensä tukena ja puolella tasavertaisesti. Sopimusten tulee olla tasapuoliset kaikille osapuolille.
Hämeenlinnassa 29.10.2016 pidetyssä Mäyräkoiraliiton syysliittokokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017 valittiin Karoliina Viitamäki. Hänen tilalleen hallitukseen kahden vuoden (2017-2018) kaudelle valittiin Kari Muje. Hallitukseen erovuoroisten tilalle kaudelle 2017-2019 valittiin Kaija Aaltonen, Riikka Simola ja Anni Kaaro. Erovuorossa olivat Kari Muje, Riikka Simola ja Ulla Kamila.
Suomen Kennelliiton valtuustoon kaudelle 2017-2019 liittokokous valitsi varsinaiseksi jäseneksi Karoliina Viitamäen ja hänen varajäsenekseen Kristiina Martimon.
Mäyräkoirien mejärotumestaruus 2016 ratkottiin Oripäässä sunnuntaina 11.9.2016. Kokeen käytännön järjestelyistä vastasi Turun Seudun Mäyräkoirakerho Ry.
Ohessa kokeen tulokset:
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n hallitus on kokouksessaan 22.09.2016 päättänyt tehdä valtuustoaloitteen Suomen Kennelliiton valtuustolle koiran kauppaa ja jalostuskäyttöä koskevien vanhojen sopimusten voimassaoloajan pidentämiseksi ja ehdotettujen sopimuspohjien muotoilemiseksi.
Lue lisää: Suomen Mäyräkoiraliiton valtuustoaloite Suomen Kennelliiton valtuustolle
Pysyvätkö langat käsissäsi? Hallitsetko sekä kirjoittamisen että editoimisen jalon taidon? Oletko kiinnostunut kehittämään rotujärjestömme lehteä?
Nyt sinulle on tilaisuutesi!
Sillä MÄYRÄKOIRAMME-lehti etsii toimituspäällikköä ja toimitussihteeriä
Toimituspäällikkö ideoi ja suunnittelee lehden sisällön, pitää yhteyttä liiton hallitukseen ja toimikuntiin sekä lehden toimittajiin. Lisäksi toimituspäällikkö oikolukee ja editoi lehden aineistoa ja tekee yhteistyötä lehden taittajan kanssa.
Toimitussihteeri on toimituspäällikön tärkeä apu, joka koordinoi lehden osan tai koko lehden juttujen tekemistä. Hän viimeistelee ja muokkaa tekstejä ja vastaa, että kaikki lehteen tulevat jutut ovat ajoissa valmiina. Perustöihin kuuluu koota lehden rakenne: sijoittaa ilmoitukset ja tekstit ja arvioida tarvittava sivumäärä.
Jos kiinnostuit edellä mainituista, jommastakummasta, tehtävästä niin ota pian yhteyttä toimituspäällikkö Anna-Kaisa Kouvoon, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Itä-Suomen Mäyräkoirat ry ja Suomen Mäyräkoiraliitto ry järjestävät metsästyskoirien jäljestyskokeen, suomenmestaruuskilpailun SM-MEJÄ 2016 –tapahtuman 17.-18.9.2016. Mäyräkoirat järjestävät tämän kokeen joka kolmas vuosi. Kokeen keskuspaikka on Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen omistama Punttisilimä, Siilinjärvellä. Koe on järjestetty viimeksi tällä alueella yli kaksikymmentä vuotta sitten.
Suomen Mäyräkoiraliiton puheenjohtaja Rauno Koskinen on ilmoittanut 22.08.2016 eroavansa Suomen Mäyräkoiraliiton puheenjohtajan tehtävistä henkilökohtaisten, Suomen Mäyräkoiraliittoon liittymättömien syiden takia. Varapuheenjohtaja Karoliina Viitamäki hoitaa puheenjohtajan tehtävää kuluvan vuoden loppuun asti. Puheenjohtaja vuodelle 2017 valitaan SML:n syysliittokokouksessa Hämeenlinnassa.
Mikäli jäsen tai muu taho on ollut yhteydessä puheenjohtajaan saamatta vastausta, pyydämme toistamaan yhteydenoton. Yhteydenotot sijaistavalle puheenjohtajalle sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse 044-359 8930 ja koko hallitukselle sihteerin kautta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n hallitus
Mäyräkoirien mejärotumestaruus 2016 ratkotaan Oripäässä sunnuntaina 11.9.2016.
Kokeen käytännön järjestelyistä vastaa Turun Seudun Mäyräkoirakerho Ry.
Osallistujat valitaan rotumestaruussääntöjen mukaisesti.
Lisätietoja: ROTU-MEJÄ 2016 @ FB
Kotkan pääerikoisnäyttelyssä tapahtunut välikohtaus koiran käsittelyssä
Tapauksesta tehdään virallinen ilmoitus todistajalausuntoineen Suomen Kennelliitolle. Asia voi edetä Suomen Kennelliiton hallituksen päätöksellä kurinpitolautakuntaan, joka päättää seuraamuksista.
Suomen Mäyräkoiraliitto haluaa korostaa, että se ei hyväksy minkäänlaisia laiminlyöntejä tai puutteita koirien hyvinvointiin tai käsittelyyn liittyvissä asioissa. Näyttelyissä noudatetaan FCI:n ja Suomen Kennelliiton koiran hyvinvointiin liittyviä sääntöpykäliä.
Suomen Mäyräkoiraliitto ry.
Mäyräkoirien Pohjoismaiden voittajanäyttely järjestetään 31.07.2016 Närpiössä. Myös pennut 5-7 kk ja 7-9 kk sekä jälkeläisluokka.
Näyttelyn kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.showlink.fi/showlink/taxspecialen16
Näyttelymainos /
Utställningsannons
Järjestäjät Österbottens Taxklubb - Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ja Suomen Mäyräkoiraliitto
Hallitus käsitteli 18.5.2016 kokouksessaan Suomen Kennelliiton sopimusuudistukseen liittyvää asiaa. Aikaisemmin hallitus oli päättänyt antaa valtakirjan Suomen Koirakasvattajat (SuKoKa) ry:lle saatuaan varmistuksen SuKoKan lopullisesta kannasta koskien sopimusten sisältöä ja vaateita.
Mäyräkoiraliiton hallitus on hyväksynyt Mäyräkoirien jalostuksentavoiteohjelmissa 2017 - 2021 esitetyt muutokset pentulistaan liittyen,
Vuoden 2016 ensimmäinen jalostustarkastus järjestettiin tammikuun lopulla Raisiossa. Paikalla oli kattava valikoima eri mäyräkoirakokoja ja -karvanlaatuja yhteensä 18 koiraa. Tarkastajina toimivat Perttu Ståhlberg ja Leena Vatanen. Tarkemmat kertomukset löytyvät erillisestä liitteestä.
Hyvinkää, Solttila 9.8.2016 klo 18 -
Sauvo 12.8. Klo 18
Rovaniemi 3.9.2016
Seinäjoki 14.9.2016 (kennelpiirin toimisto)
Iitti 17.8
Raaseborg 25.8 (Ruotsiksi)
Ohessa Mäyräkoiraliiton kevätliittokokouksessa 23.4.2016 esitettyjen ja hyväksyttyjen muutosten perusteella muokatut mäyräkoirien JTO:t v. 2017-2021.
Lue lisää: Mäyräkoirien jalostuksen tavoiteohjelmat sekä PEVISA-ohjelma 2017-2021
SML:n kevätliittokokous pidettiin 23.04.16 Lappeenrannassa Joutsenon opistolla. Paikalla oli 40 jäsentä, joilla oli käytössään 92 yhdistysääntä ja 151 henkilövaltakirjaa. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määrämät asiat. Toimintakertomus 2015, tilinpäätös 2015 hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Kokouksessa oli lisäksi käsittelyssä Mäyräkoirien jalostuksentavoiteohjelmat v. 2017-2021 ja PEVISA-ohjelma v. 2017 -2021. JTO hyväksyttiin kokouksessa esitetyin muutoksin ja PEVISA hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisena.
Hallitus on käsitellyt mäyräkoirakasvattajilta tulleet kommentit Suomen Kennelliiton sopimusmuutoksista kokouksessaan 23.4.16. SML on yhteydessä asiasta Kennelliittoon suoraan ja harkitsee Suomen Koirankasvattajat (SuKoKa) ry:n valtuuttamista edustamaan sopimusneuvotteluissa Mäyräkoiraliittoa. Suomen Mäyräkoiraliitto on yhteydessä SuKoKaan heidän lopullisen kantansa tiedustelemiseksi. Valtuutuksen antaminen riippuu SuKoKan lopullisesta kannasta asiaan ja päätetään vasta kannan selvittyä.
Suomen Mäyräkoiraliiton ajotoimikunta järjestää MÄAJ ylituomareiden neuvottelupäivät Tampereella 6.8.2016 klo 12:00 alkaen.
Neuvottelypäivät järjestetään Lahdesjärven ABC:llä, osoitteessa. Automiehenkatu 39, Tampere.
Tervetuloa!
Suomen Mäyräkoiraliiton jäsenmaksujen eräpäivät ovat olleet maaliskuussa. Jäsenmaksulaskut on lähetetty kirjepostina tai NetPostiin, mikäli vastaanottajalla on sellainen käytössään. Mikäli et ole maksanut SML:n jäsenmaksua tänä vuonna, mutta haluat jatkaa jäsenyyttäsi, tarkista, oletko saanut laskua kirjeenä tai NetPostiin ja maksa lasku välittömästi. Mikäli et ole laskua saanut, ota yhteys pikimmiten jäsensihteeriin sähköpostilla (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), jotta saat laskun. Koska maksamattomia jäsenmaksuja on satoja, lähetetään maksumuistutukset postitse vasta huhtikuun lopulla.
Jäsen katsotaan eronneeksi SML:sta, jos tämä ei maksa jäsenmaksuaan. Vain jäsenet, joiden jäsenyys on voimassa, saavat Mäyräkoiramme-lehden ja ovat äänioikeutettuja SML:n liittokokouksissa.