Mayrakoiraliitto.fi käyttää evästeitä parantaakseen sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista.

Vaakapalkki Gold

 

Liittokokous snap grey

Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n liittokokous 10.4.2021

Liittokokous pidettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa etäkokouksena, koronapandemian takia voimassa olevista kokoontumisrajoituksista johtuen.

Ennen varsinaista kokousta julkistettiin sekä liiton palkitsemat koirat että ansiomerkein muistetut aktiiviset jäsenet. Onnittelut palkituille!

Kokouksessa oli paikalla 49 jäsentä, henkilövaltakirjoja 146 ja yhdistysvaltakirjoja 87. Vuosikokous hyväksyi selvin lukemin hallituksen esittämät Mäyräkoiraliiton uudet säännöt pienten korjausten kera. Olennaisin ero entisiin on se, että liittokokouksia pidetään vain yksi vuodessa, keväällä. Sääntöehdotuksessa mukana olleesta valtakirjojen pakollisesta toimittamisesta ennakkoon luovuttiin kokonaan, mutta lisättiin mahdollisuus tarkastuttaa valtakirjat etukäteen. 

Uusien sääntöjen mukaisesti käsiteltiin aiemmin syysliittokokoukseen kuuluneet henkilövalinnat. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Inari Kuisma. Erovuorossa hallituksesta olivat Hanna Taka-Sihvola, Emmi Savolainen ja Matti Ränkman, ja heidät valittiin kolmen vuoden jatkokaudelle. Henkilövalinnoissa äänestettiin varajäsenistä, jotka uusien sääntöjen mukaan valittiin vuoden mittaisille kausille. Ehdolla olivat Lotta Vuorinen, Tuomas Nuutinen, Ulla Kamila ja Hanna Nyström, heistä Kamila valittiin 1. varajäseneksi ja Nuutinen 2. varajäseneksi.

Muutoin kokouksessa käsiteltiin normaalit liittokokousasiat. Seuraavan liittokokouksen pitämispaikkakunnan valinta uskottiin ohjeistuksen kanssa hallituksen päätettäväksi. Ennen kokouksen alkua palkittiin tuttuun tapaan Mäyräkoiraliiton jäseniä ja heidän mäyräkoiriaan.

Suomen Mäyräkoiraliiton 70-vuotisjuhlat pidetään syysliittokokouksen yhteydessä 18.11.2017 Vantaalla. Ilmoittautuminen 31.10.2017 mennessä. Lisätietoja ilmoituksessa

Mäyräkoirien pääerikoisnäyttely järjestetään 21.10.2017 Hyvinkäällä.Näyttelypaikkana toimii Hyvinkään Wanha Areena. Lisätietoja tästä pdfPääerikoisnäyttely 2017 ilmoitus ja näyttelyn kotisivuilta (http://www.showlink.fi/mayrakoirienpaaER17/). Muista myös näyttelyillallinen! pdfKutsu näyttelyillalliselle.

Suomen Mäyräkoiraliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.04.17 Turussa kokoushotelli Linnasmäen tiloissa. Kokouksessa oli paikalla 35 jäsentä, joilla oli henkilövaltakirjaääniä 18 kappaletta ja yhdistysvaltakirjaääniä 83 kappaletta. Yhteensä ääniä oli siis 136. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaisesti vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös ja ne vahvistettiin sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Esille tulleista jääviyksistä johtuen valittiin vuodelle 2017 uudeksi toiminnantarkastajaksi Helena Laakso ja hänelle varahenkilöksi Liisa Salo.

Suomen Mäyräkoiraliiton ylimääräinen liittokokous pidettiin 14.12.2014 Helsingissä. Kokouksen tarkoituksena oli täydentää Mäyräkoiraliiton hallitus päätösvaltaiseksi. Kokouksessa valittiin hallitukseen seuraavat henkilöt.
Kari Muje - 2 vuoden paikalle
Kristiina Martimo - 1 vuoden paikalle
Karoliina Viitamäki - 1 vuoden paikalle
Elina Vaittinen - syysliittokokoukseen asti
Perttu Ståhlberg - syysliittokokoukseen asti

Lue pöytäkirja: Ylimääräinen liittokokous 14.12.2014 - Pöytäkirja

Mejä-RM pidettiin Ilmajoella 14.9.2014 ylituomarina Kristina Erkkilä ja järjestäjänä Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho.
1) lkkn FI JVA Korpinotkon Josefina FI54973/07 VOI 1 47 p Rotumestari 2014
om. Riikka, Juuso ja Noora Kärnä

42.7 Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n käsittelypyyntö mäyräkoirien jalostuksen tavoiteohjelmasta; liite 14.7

Suomen Mäyräkoiraliitto ry (SML) on lähettänyt Suomen Kennelliiton hallitukselle 4.3.2014 päivätyn vaatimuksen käsitellä mäyräkoirien jalostuksen tavoiteohjelma. SML vaatii, että jalostuksen tavoiteohjelma vuosille 2014 – 2018 tulee hyväksyä sellaisena, kuin se nyt on.
 
Toiminnanjohtaja on pyytänyt jalostusasiantuntija Katariina Mäkeä tekemään yhteenvedon SML:n jalostuksen tavoiteohjelmasta:
Ohjelman teksti on helppolukuista ja sujuvaa. Ohjelma ei kuitenkaan ole kaikilta osin mallirungon mukainen. Mallirungossa vaadittuja asioita puuttuu, ja asioita on väärien otsikoiden alla. Ohjelmaa on hankala seurata, koska kaikki muunnokset on niputettu yhteen ja tekstiin liittyvät taulukot ovat liitteinä. Jo oikean taulukon etsimiseen menee aikaa. Liitteenä esitetään paljon tietoa, joka pitäisi nostaa itse ohjelmaan. Liitteinä pitäisi esittää vain lisätietoa.
Kaikkia muunnoksia pitäisi käsitellä erikseen niiltä osin kuin niiden välillä on eroja populaatioissa ja muissa ohjelman tiedoissa. Erillään pitäisi tarkastella populaatioiden lisäksi eri muunnosten ongelmia sekä käyttöominaisuuksia.
JTT on säännönmukaisesti vaatinut, että kaikki tavoiteohjelmat ovat uuden mallirungon mukaisia vuoden 2012 alusta lähtien.

sml pinssiMäyräkoiraliiton tuotevalikoimaan tullut uutena mukaan Näyttelynumerolapun pidike.
 
Pidikkeen hinta on 5,00 euroa ja postitituskulut tuotteelle yksittäin tilattuna on 1,00 eur.
 
Lisätietoja ja tilausohjeet löytyvät Mäyräkoiraliiton myynnissä olevat tuotteet sivulta.