Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n 50. toimintavuotena 1997 ja sen jälkeen vuosittain SML:n vuosikokouksessa.
Palkitut
Säännöt
- Palkintoja on jaossa kolme kappaletta, yksi kullekin karvanlaadulle koosta riippumatta.
- Koiran omistajien tulee olla Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n jäseniä. Koiran pitää olla Suomen Kennelliiton rekisteröimä mäyräkoira.
- Sama koira voi saada palkinnon vain kerran haltuunsa vuodeksi, eikä sitä voi saada omakseen.
- SML pitää kirjaa palkinnon saanneista koirista. Palkinnon saajalle luovutetaan muistoksi kunniakirja.
- Palkinto annetaan koiralle,
- joka on Suomen muotovalio
- jolla on korkeimmat laatupisteet Suomessa käydyistä näyttelyistä
- joka täyttää pääsyvaatimukset erikoiskantakirjaan
- joka on PEVISA -määräysten mukaisesti tutkittu ja terve
Koiralla tulee olla näyttelykäyntejä vähintään kaksi (2) kutakin ikävuotta kohti ja kaikkiaan kymmenen (10) näyttelykäyntiä. Näyttelykäynneistä vähintään kaksi (2) tulee olla käyty palkinnon jakovuotta edeltävänä vuotena. Koiran tulee olla jalostustarkastettu joko tuloksella hyväksytty tai hyväksytty varauksin. Kilpailuun osallistuvilla koirilla tulee olla voimassa oleva virallinen silmätarkastus aina kyseessä olevan kilpailuvuoden viimeisenä päivänä (31.12.xxxx). Lausunnon tulee olla terve PEVISA:ssa olevien vaatimusten mukaan.
Koiran tulokset pisteytetään seuraavasti:
CACIB/VARACACIB | 400 |
ERI+SA / SERT | 350 |
ERI ilman SA:ta | 325 |
EH | 300 |
H | 200 |
T | 100 |
HYL/0 | 0 |