Mayrakoiraliitto.fi käyttää evästeitä parantaakseen sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista.

Liiton uusi jäsenrekisteripalvelu on otettu käyttöön lokakuussa 2016 ja ajettu sisään loppuvuoden 2016 aikana. Nyt ohjelma on valmis kaikkien jäsenten käyttöön ja jäseniä kehotetaankin nyt kirjautumaan palveluun ja perehtymään sen käyttöön.

Jokainen Mäyräkoiraliiton jäsen on palvelussa liitetty omaan paikalliskerhoonsa. Kirjautuessaan palveluun jäsen päätyy oman kerhonsa näkymään. Paikalliskerhon näkymän ylläpidosta ja tiedoista vastaa paikalliskerho. Sivustolla olevat omat yhteystiedot näkyvät samalla tavalla Mäyräkoiraliiton jäsensihteerille kuin myös oman paikalliskerhon sihteerille. Eli niin liitolta tuleva posti (Mäyräkoiramme-lehti, jäsenlaskut) kuin myös paikalliskerhon toimittama posti käyttävät samaa osoitetietoa.

Palvelun kautta jäsenet pääsevät tarkastamaan omat yhteystietonsa milloin tahansa sekä päivittämään niitä tarpeen mukaan. Osoitteenmuutokset ym. tiedoissa tapahtuvat muutokset tehdään siis jatkossa tämän ohjelman kautta eikä enää liiton jäsensihteerin kautta. Tarvittaessa apua tietenkin löytyy niin liiton jäsensihteeriltä kuin myös oman kerhon yhteyshenkilöiltä.

Omien yhteystietojen lisäksi palvelun kautta pääsee tarkistamaan oman jäsenmaksunsa tilanteen, eli onko lasku muistettu maksaa vai ei. Mikäli lasku on kadonnut, voi järjestelmän kautta tulostaa uuden kadonneen tilalle. Vuonna 2018 on päätetty edellisestä vuodesta poiketen lähettää jäsenmaksulaskut kaikille jäsenille postitse viikolla 7.

Kerhojen järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin pystyy myös ilmoittautumaan palvelun kautta, mikäli paikalliskerho käyttää palvelun tarjoamaa ilmoittautumispalvelua. Palveluun on tulossa myös valintamahdollisuus paikalliskerhojen tiedottamiseen liittyen eli haluatko kirjeen tyyppisiä tiedotteita sähköpostilla vai perinteisellä postilla, mikäli kerhosi käyttää tällaisia. Kerhojen julkaisemat omat jäsenlehdet ilmestyvät ja toimitetaan jatkossakin kerhojen ilmoittamalla tavalla.

PALVELUN KÄYTÖN ALOITTAMINEN

Aloita Nepton Jäsentiedon käyttäminen avaamalla selainohjelma ja avaamalla kirjautumissivu osoitteessa http://www.mayrakoiraliitto.fi/jasentieto Suosittelemme lisäämään kirjautumissivun selaimen suosikkeihin. Useimmissa selaimissa näppäimistökomento CTRL+D lisää sivun suosikkeihin. Linkki palveluun löytyy myös liiton kotisivuilta.

SISÄÄNKIRJAUTUMINEN

Kirjaudu sisään käyttäjätunnuksellasi, joka on Etunimi Sukunimi ja salasana ensimmäisellä kirjautumiskerralla on oma jäsennumerosi + postinumerosi. Jäsennumerosi löydät Mäyräkoiramme-lehden osoitetarrasta ja se on nimesi yläpuolella oleva numerosarja.

Eli esimerkkinä

käyttäjätunnus: Matti Meikäläinen

salasana: 123415100

Jos palvelu ei jostain syystä hyväksy Etunimi Sukunimi kirjautumista, käytä käyttäjätunnuksena sähköpostiosoitettasi. Sähköpostiosoitteen käyttäminen edellyttää, että olet ilmoittanut sähköpostiosoitteesi aikanaan jäsensihteerille.

Perhejäsenet kirjautuvat jäsenrekisteriin ensimmäistä kertaa samalla tavalla kuin henkilöjäsenetkin. Perhejäsenen jäsennumero löytyy vanhasta jäsenlaskusta. Mikäli laskua ei enää löydy, tulevat perhejäsenet saamaan jäsennumeronsa tietoonsa vuoden 2018 jäsenlaskun yhteydessä tai ottamalla yhteyttä jäsensihteeriin jasensihteeri@mayrakoiraliitto.fi . 

Kun pääset palveluun sisään, käy muuttamassa salasanasi Omat tiedot sivulta – Muuta salasana kohdasta.

kuva1 omat tiedot

Kuva 1. Esimerkkinäkymä paikalliskerhon etusivusta, vasemmalla päävalikko

Samalla kun muutat salasanasi, tarkista omat yhteystietosi ja päivitä ne ajan tasalle, mikäli niissä on virheitä. LISÄÄ tietoihisi myös sähköpostiosoite, mikäli sitä ei siellä jo ole. Jatkossa, mikäli unohdat salasanasi, saat tilattua uuden antamaasi sähköpostiosoitteeseen kirjautumissivulla olevan linkin Unohditko salasanan kautta.

kuva2 salasanan vaihto

Kuva 2. Omat tiedot näkymä

Omien tietojesi alta löydät myös jäsenlaskutietosi kohdasta Laskut. Laskut-välilehdellä voit tarkastella kaikkia kirjautumisesi jälkeen luotuja laskuja. Listaa voi järjestellä esimerkiksi laskun eräpäivän ja maksutilanteen mukaan napsauttamalla taulukon otsikkosarakkeita. Laskun tila muuttuu maksetuksi, kun Mäyräkoiraliiton jäsensihteeri tai paikalliskerhon edustaja kerhon omissa laskuissa on kuitannut ko. laskun maksetuksi. Tarkastele-ikonista lasku avautuu uuteen ikkunaan josta sen voi tulostaa.

Ensimmäiset Mäyräkoiraliiton jäsenmaksulaskut näkymään tulevat vuoden 2017 jäsenlaskujen ajon jälkeen.

kuva3 laskut

Kuva 3. Esimerkkinäkymä laskut-näkymästä, jossa on muodostunut lasku

Osallistumiset-välilehdellä näet erittelyn eri tapahtumista tai tilaisuuksista, joihin olet osallistunut tai ilmoittautunut, mikäli kerhosi järjestää tapahtumia, joiden ilmoittautuminen kulkee palvelun kautta.

Etuudet-välilehdellä voit tarkastella voimassa olevia etuuksiasi, jos paikalliskerhosi on ottanut sellaisia käyttöön. Voimassa olevat etuudet vähennetään tapahtumien ilmoittautumisen yhteydessä automaattisesti maksullisen tapahtuman laskun loppusummasta.

Ilmoittautuminen -sivulla pääset ilmoittautumaan oman kerhosi järjestämiin tapahtumiin, mikäli kerhosi käyttää sivun palvelua. Sivun alta löydät myös tilanteen mukaan tiedot liiton järjestämistä tapahtumista, joihin ilmoittautuminen tapahtuu kyseisen sivun kautta.

kuva4 ilmoittautuminen

Kuva 4. Ilmoittautumissivun näkymä

Ilmoittautuminen tapahtuu klikkaamalla tapahtuman aktiivista linkkiä Ilmoittaudu. Ilmoittautuminen avautuu pääasiassa omaan ikkunaansa, riippuen hieman tapahtuman luonteesta. Seuraa sivuston antamia ohjeita ilmoittautumisen aikana.

kuva5 ilmoittaumiskaavake

Kuva 5. Esimerkkinäkymä tapahtuman ilmoittautumislomakkeesta

Mikäli tapahtuma on maksullinen, saatte ilmoittautumisvahvistuksen lisäksi erillisessä viestissä tulevan tapahtuman laskun. Tapahtumaan ilmoittautuminen vahvistuu vasta laskun maksun jälkeen.

Lasku löytyy myös Omat tiedot sivulta, kohdasta Laskut (kts. kuva 3.)

 

Uusien jäsenien liittyminen

Uudet jäsenet pääsevät kätevimmin liittymään liittoon Mäyräkoiraliiton internet-sivujen kautta. Palvelu uusille jäsenille avautuu vuoden 2017 alusta alkaen. Liity jäseneksi-sivustolla uusi jäsen voi valita suoraan minkä paikalliskerhon joukkoon hän haluaisi kuulua valitsemalla sivustolla kyseisen kerhon. Rekisteröitymissivulla kirjataan lomakkeen pyytämät tiedot ja lähetetään lomake. Mikäli henkilö ei välttämättä tiedä, mikä olisi häntä lähin paikalliskerho, voi valikosta valita myös Mäyräkoiraliiton alta tapahtuvan jäseneksi liittymisen. Mäyräkoiraliiton jäsensihteeri sijoittaa sitten henkilön annetun osoitteen perusteella lähimpään paikalliskerhoon. Huomioittehan, että jäsenyys astuu voimaan vasta, kun jäsenmaksu on maksettu ja Mäyräkoiraliiton hallitus sekä paikalliskerhon hallitus on vahvistanut henkilön jäsenyyden.

Palveluun liittyvä neuvonta

Palvelun käyttöohje löytyy sivuston ylälaidasta. Palveluun liittyvissä teknillisissä, päivittäiseen käyttöön sekä kirjautumisiin liittyvissä ongelmissa auttaa jäsentieto-palvelun toimittajan eli Neptonin tekninen tuki. Tekninen tuki auttaa osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai nettisivuilta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta  http://jasentieto.nepton.fi à Yhteydenotto. Mäyräkoiraliiton jäsennyyteen liittyvissä kysymyksissä auttaa liiton jäsensihteeri ja omaan paikalliskerhoon liittyvissä asioissa auttaa kerhosi omat yhteyshenkilöt.

Palautetta palvelun toiminnasta tai kehitysehdotuksia voitte antaa liiton kotisivuilla olevan palautelomakkeen kautta tai sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.